Pohjanmaa Cup Kemora 10.8.2019

29 heinäkuun, 2019

Seuraava Pohjanmaa Cupin kisa ajetaan 10.8. Vetelissä Kemoran kartingradalla. Valitettavasti samaan aikaan sattuu olemaan myös SM/SJM-kisa Kouvolassa. Tilanne on kuitenkin se, että Kemoran ratavuokrauksien ym. järjestelyjen takia kilpailua ei voida siirtää tuolta päivältä vaan se pidetään 10.8. alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Samalla myös tiedoksi cupin pistetaulukossa (mini60) oleva virhe. Sara Sillanpäälle on tullut vahingossa Lapuan 2. finaalista väärät pisteet. Taulukossa näkyy olevan 13, kun piti olla 12. Eli tällä hetkellä Saran pisteet on kokonaispisteet on 49 ja se tarkoittaa, että Roni Saari nousee pisteissä Saran edelle. En korjaile nettisivuilla olevaa pistetaulukkoa tähän hätään vaan muutan tuon sitten samalla, kun päivitän taulukkoon Kemoran kisan pisteet.

Töysän SJM / Pohjanmaa Cup lisäinfo

8 heinäkuun, 2019

Jälleen uutta infoa ensi viikonloppuun liittyen.

Ilmoittautumismaksut kaikilla lisäluokilla 60 euroa / päivä tai 100 euroa / viikonloppu. Kilpailu on siis Raket-luokan SJM-kisa, joilla ilmoittautumismaksu on 150 euroa / viikonloppu SJM-sarjasäännön mukaisesti. Nyt sitten tärkeä HUOM!! Kilpailussa ajaa myös lisäluokkana raket, jossa osallistumismaksu on muiden lisäluokkien mukaisesti 60 / 100 euroa. Tämä raket-lisäluokka ajaa todennäköisesti microjen kanssa yhdistettynä (ei ole vielä ihan varmaa). LIsäluokka-rakettia ei myöskään koske SJM-sarjasäännöt (service park, renkaat, jne).

Pohjanmaa Cup-pisteet jaetaan kilpailussa oleville lisäluokkien kuljettajille (cadet, micro, mini60, raket). Eli raket SJM ei saa PCup-pisteitä, lisäluokka-raket saa.

Tälle vuotta muutettiin cupin sääntöjä siten, että Pohjanmaa Cupiin voi osallistua myös muiden kuin Pohjanmaan alueen (alue 2) kuljettajat. Tästä Töysän kisasta PCup pisteitä tulevat siis saamaan kaikki lisäluokkien kuljettajat.

Töysän SJM / Pohjanmaa Cup!!

7 heinäkuun, 2019

Cadet-luokan osalta osallistumismaksuun muutos:

60 euroa / päivä tai 100 euroa / viikonloppu.

Töysä Pohjanmaa Cup

6 heinäkuun, 2019

Töysän Pohjanmaa Cup ajetaan viikon päästä SJM-kisan yhteydessä ja cup-pisteet jaetaan lauantain kilpailusta.

Rengasasiasta on ollut aikaisemmin keskustelua ja nyt on saatu vahvistus asiaan, että cadet, micro ja mini60 saavat ajaa myös vanhan säännön mukaisella renkaalla eli vielä viime vuonna käytössä olleella Vega Cadetilla. Koska raketit ajavat SJM-lähdöissä, näiden tulee noudattaa voimassa olevia sääntöjä koskien myös renkaita. Rakettien osalta kannattaa myös huomioida toiminta Service Parkissa ja lähdönryhmitysalueella, erityisesti porttien sulkeutumisajat ja lähtöruudukossa sallitut toimenpiteet autolle. Nämä löytyy linkin takana olevan SJM-sarjasäännön kohdista 4.2 ja 4.3.

https://www.autourheilu.fi/site/assets/files/1930/karting_sjm_2019_sarjasa_a_nto_final.pdf

Ajoharjoittelutapahtuma Töysässä 3.7.2019

3 heinäkuun, 2019

Töysän kartingradalla järjestetään ajoharjoittelutapahtuma tänään keskiviikkona 3.7.2019. Ilmoittautuminen paikanpäällä klo 17.30 alkaen. Osallistumismaksu 25 euroa/kuski. Kaikki palkitaan!

Ajoharjoittelutapahtuma Vetelissä 26.6.2019

24 kesäkuun, 2019

Tällä viikolla keskiviikkona 26.6. ajoharjoittelutapahtuma Vetelissä Kemoran kartingradalla. Kilpailunomaisesti ajetaan jälleen pari erää ja finaali. Ilmoittautuminen paikanpäällä 17.30. Osallistumismaksu 25 euroa. Kaikki palkitaan!

Ajoharjoittelutapahtuma 12.6. Lapualla

10 kesäkuun, 2019

Keskiviikkona 12.6. ajoharjoittelutapahtuma Lapuan kartingradalla. Ajetaan kilpailunomaisesti pari erää ja finaali. Ilmoittautuminen paikan päällä 17.30. Ilmoittautumismaksu 25 euroa / kuski. Kaikki palkitaan!

Pohjanmaa Cup Lapua aikataulu

29 toukokuun, 2019

Kartingleiri Töysässä 4.5.2019

28 huhtikuun, 2019

14.4. päivältä liikojen lumien vuoksi peruttu etelä-pohjanmaan karting kevätleiri pidetään Töysässä 4.5. lauantaina 10:00-16:00 jos sää suo. 5.5. on sään puolesta varapäivä. Tavoiteryhmä on aloittelevat Cadet, Micro, Mini ja Raket kuskit. Ilmoittautumiset autoluokan kanssa voi ilmoittaa Heikki Bergille numeroon 050-4868655. Tiedossa sääntö- ja ajotapa-asiaa, ryhmässä ajamista, lähtöjä ja pieniä kisaamisia. Osallistumismaksu ratamaksun verran eli 20€. Paikalle tuodaan kaasugrilli. Omat makkarat mukaan! Vapaata ajoa radan aukiolon mukaisesti saa jatkaa leirin jälkeen. Jakakaa tietoa seuroihin.

Ilmoittautuminen Töysän koulutukseen

24 huhtikuun, 2019

Linkin kautta pääsee ilmoittautumaan kartingin toimitsijalisenssi- ja ajanottojärjestelmäkoulutukseen Töysään. Koulutus on osallistujille ilmainen.

http://akk.autourheilu.fi/Kiti/Examination/EventEdit.aspx?id=4349