Suunnittelupalaverin satoa

20.2.2018 palaveerattiin alueen asioista Seinäjoen ABC:llä. Aluetyöryhmä päivitettiin vastaamaan tämän hetken aktiiveja ja päivitetty ryhmä löytyy alueen nettisivuilta.

Pohjanmaa Cupin kalenteri saatiin sorvattua kasaan ja se tulee näillä näkymin olemaan seuraava:
10.5. (Helatorstai) Lapua
3.6. Vaasa
1.7. Töysä
29.7. Kauhajoki
9.9. Alahärmä (samalla aluemestaruuskilpailu)

Ajettavat luokat cadet, micro, raket jr/yl, mini60 jr/yl, X30 junior + muut isorunkoiset.

Pohjanmaa Cup ajetaan nyt viikonloppuisin, poislukien Lapuan kisa, joka ajetaan Helatorstaina. Kisojen formaatti näillä näkymin on aika-ajo, alkuerä ja kaksi finaalia. Aika-ajo aloitetaan klo 12, jota ennen on vapaata harjoittelua. Vapaan harjoittelun aikana jokaisen kuljettajan tulee kumminkin käydä radalla, että voidaan varmistaa transponderien toimivuus, koska varsinaista warmuppia ei ole.

Pohjanmaa Cupin säännöistä poistetaan viime kaudella kokeilussa ollut rengasrajoitus.

Myös iltakisojen osalta saatiin kalenteria aikaiseksi. Uutena ratana iltakisatoimintaan saadaan Kemora Vetelissä. Iltakisatoiminnassa korostetaan matalaa mukaantulokynnystä ja tapahtuma on nimenomaan ajoharjoittelutapahtuma, jossa tutustutaan ja otetaan ensimmäisiä askelia kilpailunomaiseen toimintaan radalla.
Alustavat päivämäärät ja paikat iltakisoihin:
2.5. Vaasa
23.5. Lapua
30.5. Vaasa
6.6. Vaasa
20.6. Veteli
27.6. Kauhajoki
11.7. Vaasa
18.7. Töysä
25.7. Kauhajoki
1.8. Veteli
8.8. Töysä
15.8. Vaasa
29.8. Vaasa
Näitä saatiin tässä vaiheessa kalenteriin. Muutellaan ja sovitellaan tarpeen ja suosion mukaan. Vapaitakin viikkoja vielä on…

Alueella on Flying Finn-cadetteja useammallakin seuralla. Sovittiin, että pidettäisiin tapahtumat aina porukalla yhdellä radalla kerrallaan, johon tulisivat useiden seurojen autot ja henkilöt paikalle. Tällä tavalla voitaisiin ajattaa yhden illan aikana suuriakin määriä kuskeja.

Aloitteleville kuskeille pidetään säävarauksella leiripäivä sunnuntaina 6.5. Lapuan radalla. Leiripäivä on tarkoitettu sellaisille kuljettajille, joilla on jo oma auto ja ovat aloittamassa lajia.

Kokeneemmille kuljettajille mietittiin valmennustapahtumaa kotimaassa. Asia on vielä suunnitteluvaiheessa, joten mitään varmoja tietoja ei voida julkaista asian suhteen. Yhtenä vaihtoehtona mietittiin teoriaosuuden ja fyysisen kunnon osuuden järjestämistä Kuortaneen Urheiluopistolla. Tämän jälkeen voisi olla päivä ajovalmennusta Töysän radalla. Mutta asia on mietinnässä ja selvittelyjä tehdään. Leiripäivä tai viikonloppu tulisi olemaan toukokuussa.

Palaverissa puhuttiin pitkään SJM-sarjasäännöissä olleesta Raket-luokan minimipainon pudottamisesta 115–>110 kg. Todettiin, että painonpudotuksen vuoksi Pohjanmaan alueella jää näillä näkymin kuudelta kuljettajalta SJM-sarja ajamatta. Epäiltiin myöskin SJM-sarjan Raket-luokan kuljettajamäärän laskevan merkittävästi painomuutoksen takia. Eilisen palaverin keskustelun perusteella ja siellä läsnäolleiden luvalla olen jo tänään laatinut asiasta kirjelmän lajipäällikölle ja lajiryhmälle. Kirjelmä on saatettu tiedoksi myös Pohjanmaan aluevaltuustolle.

Tässä pääpiirteittäin eilisen saldoa.

MikaN